Vaalit on nyt sitten käyty :) Oma äänimääräni oli kyllä iso ja positiivinen yllätys ! Sain kakkinensa 87 ääntä, mikä oikeutti melko selvästi valtuustopaikkaan. Äänistä valtaosa kertyi Tervakoskelta (61), mutta reilu neljännes myös muilta kuntamme äänestysalueilta. Iloinen asia oli myös puolueemme hyvä menestys niin valtakunnallisesti kuin täällä Janakkalassakin.

Lämmin kiitos kaikille minua äänestäneille!!! Nöyräksi tämä vetää ja pyrin luonnollisesti olemaan luottamuksenne arvoinen. Tätä työtä varten tarvitsen kuitenkin myös teiltä tukea, palautetta ja ideoita. Siksi aion mm. jatkaa tämän blogin ylläpitämistä sekä kehitellä muita yhteistyönmuotoja toimivan dialogin aikaansaamiseksi.

Koen saaneeni siis selvän valtakirjan esille nostamieni asioiden ja arvojen puolustamiseksi. Lapsiperheille suunnattujen palvelujen vahvistaminen ja kehittäminen tuleekin olemaan päätavoitteeni. Kunnan toimintaa tulee jalostaa kokonaisvaltaisesti, mutta erityinen painopiste tulee olla voimakkaimmin kasvaneiden alueiden ja toimintojen osalla. Yleinen taloustilanne ja sen kehittyminen jatkossa tuskin tulee tätä työtä helpottamaan, mutta hyvällä yhteistyöllä selviämme varmasti näistäkin haasteista.

Kiitollisin yhteistyöterveisin,

Mika